Kursseista vastaa Juha Okko. Katso yhteystiedot ja opintoneuvonta-ajat tästä.
![]() |
![]() |
Kuvataiteen kurssien maksamiseen voi käyttää kulttuuriseteleitä! Katso ohjeet tästä! |
|
KAKSI LUKUVUOTTA KESTÄVÄ, opetushallituksen laatimaan opetussuunnitelmaan pohjautuva aikuisten kuvataiteen koulutus. Helsingin kaupungin Kulttuuri- ja kirjastolautakunta on 2006 hyväksynyt Helsingin aikuisopiston opetussuunnitelman.
KUVATAITEEN PERUSOPETUS ON tavoitteellista, vuodesta toiseen etenevää kuvataiteen opetusta, jonka sisältöihin ja opetusmetodeihin kiinnitetään erityistä huomiota. Tiedolliset, taidolliset ja elämykselliset tavoitteet liittyvät toisiinsa. Sisältönä ovat kuvallisen kielen rytmi, tila, liike, valo, varjo, väri ja sommittelu, materiaalien tuntemus, työtavat ja välineet. Opiskelussa korostuvat havainnon kehittäminen, minän ja maailman kohtaaminen, vaihtuvien ympäristöjen vaikutukset kuvalliseen esittämiseen ja oman ilmaisun kehittäminen.
OPINTOIHIN SISÄLTYY henkilökohtaista ohjausta ja käytännön piirustus- ja maalaustyöskentelyä sekä kotitehtäviä; luentoja taidehistoriasta, esittelyjä tekniikoista ja työmenetelmistä, kuvaesityksiä taiteilijoista ja heidän työskentelystään; näyttely- ja museokäyntejä Helsingissä. Tärkeä osa on ryhmän omista tuntitehtävistä sekä itsenäisistä töistä koostuvien näyttelyiden rakentaminen opiston AULAgalleriaan.
OPISKELU ON TIIVISTÄ JA VAATIVAA intensiivisen luonteensa takia. Kuvataiteen perusopetus antaa opiskelijoille valmiuksia hakeutua taiteen ammattiopintoihin, taiteen korkea-asteen opintoihin tai kyvyn jatkaa kuvataiteen opintoja läpi elämän kestävänä harrastuksena. Osa kurssilla tarvittavista materiaaleista sisältyy kurssin hintaan.
HUOM! Kevään kursseille voivat ilmoittautua syksyllä perusopintonsa aloittaneet. Jos ryhmässä on tilaa, vastaavat tiedot ja taidot muutoin hankkineilla on mahdollisuus tulla mukaan. Opintoihin haluavat voivat ottaa yhteyttä Juha Okkoon.
Perusopinnot, jakso IV –Henkilökuva, akvarelli
110326
TaM, taidemaalari Merja Salonen
ma-ti 17.00–20.00 (4 t)
16.1.–28.2. (12 krt), ei 20.2., 21.2.
48 t, 175 €
Opiskelun painopisteinä ovat elävän mallin piirustus ja maalaus sekä akvarellitekniikka. Tutkimme värihavaintoa, väririnnastuksia ja -kontrasteja sekä värin käyttöä maalauksessa. Tärkeitä ovat valo ja varjo, liike sekä tilan esittäminen. Kotitehtäviä ja yhteisarviointeja. Huom! Galleriakierros erikseen sovittavana aikana.
Voit ilmoittautua ja tulostaa laskun (eräpäivä heti) tästä!
Perusopinnot, jakso V –Maalaus prosessina
110327
TaM, taidemaalari Merja Salonen
ma-ti 17.00–20.00 (4 t)
5.3.–16.4. (12 krt), ei 9.4.
48 t, 175 €
Opiskelun painopiste on eri maalaustekniikoissa ja oman ilmaisun tavan etsimisessä. Harjoitellaan prosessimaista työskentelyä. Luentoja taiteen historiasta ja taiteilijaesittelyjä.
Voit ilmoittautua ja tulostaa laskun (eräpäivä heti) tästä!
Perusopinnot, jakso VI –Maisemamaalaus
110328
TaM, taidemaalari Merja Salonen
pe 18.5. 17.00–20.00 (4 t)
la-su 19.–20.5. 10.00–16.00 (8 t)
ma 21.5. 17.00–20.00 (4 t)
24 t, 89 €
Havaintojen tekemistä ja tilan kuvaamista painottava kurssijakso opistolla ja sen lähiympäristössä. Luentoja maisemamaalauksen historiasta sekä värin ja tilan suhteesta.
Voit ilmoittautua ja tulostaa laskun (eräpäivä heti) tästä!
SYVENTÄVÄT OPINNOT ovat osa 2 lukuvuotta kestävää, Opetushallituksen laatimaan opetussuunnitelmaan pohjautuvaa, tasolta toiselle etenevää koulutusta, joka on alkanut syksyllä 2009. Keskitytään itsenäiseen ilmaisuun. Valmistetaan lopputyönäyttely opiston AULA-galleriaan 26.3. – 27.4.2012.
Syventävät opinnot jakso IV – Ilmaisun keinot II
110329
KuM, kuvataiteilija Juha Okko
ke-to 17.00–20.00 (4 t)
11.1.–16.2. (12 krt)
48 t, 175 €
Oman ilmaisun kehittämistä prosessimaisen työskentelyn kautta. Nykytaiteen ilmiöitä ja nykytaiteilijoita esitteleviä alustuksia. Taideteosten analysointia värin, sommittelun ja ilmaisullisten tekijöiden näkökulmasta.
Voit ilmoittautua ja tulostaa laskun (eräpäivä heti) tästä!
Syventävät opinnot, jakso V – Näyttelyn valmistaminen
110330
KuM, kuvataiteilija Juha Okko
ke-to 17.00–20.00 (4 t)
29.2.–29.3. (10 krt)
sekä la 10.3. 10.00–16.00 (8 t)
48 t, 175 €
Pääpaino omassa työskentelyssä ja näyttelykokonaisuuden rakentamisessa. Prosessimaista työskentelyä sekä taideteosten sisällöllistä analyysia esimerkkien kautta.
Voit ilmoittautua ja tulostaa laskun (eräpäivä heti) tästä!
Öljyvärimaalaus
110332
Taidemaalari Kimmo Tolin
ma 17.00–20.00 (4 t)
9.1.–2.4. (12 krt), ei 20.2.
48 t, 178 €
Kurssi soveltuu kaikille öljyvärimaalauksesta kiinnostuneille. Keskeisin painotus on väreissä ja henkilökohtaisessa toteutustavassa. Havaintomaalauksen, sen tuottaman sovellutuksen ja luentojen, kritiikin sekä yhteisten keskustelujen kautta etsimme henkilökohtaista muotokieltä. Henkilökohtaista ohjausta. Osa materiaaleista sisältyy kurssin hintaan.
Voit ilmoittautua ja tulostaa laskun (eräpäivä heti) tästä!
Aloita maalaaminen, jatko
110333
Taidemaalari Leonora Fredriksson
ma 17.00–20.00 (4 t)
9.1.–2.4. (12 krt), ei 20.2.
48 t, 178 €
Syksyllä kurssilla aloittaneille ja muille aloittajan taitojensa täydentämistä haluaville. Keväällä keskitytään erityisesti öljyväreihin ja tutustutaan pastellimaalaukseen. Tekniikkaopetusta tarvittaessa alkeista aloittaen ja oppilaiden osaamista kartoittaen. Henkilökohtaista ohjausta, yhteisiä töiden tarkastelusessioita ja näyttelykierros erikseen sovittavana aikana. Kurssin hintaan kuuluu osa materiaaleista: piirtimet, paperit, vesi- ja peitevärit, akryylivärejä. Maalauspohjat ja -paperit sekä öljyvärit tulee hankkia itse.
Voit ilmoittautua ja tulostaa laskun (eräpäivä heti) tästä!
Päivämaalarit
110334
KuM, kuvataiteilija Juha Okko
ti 10.30–13.30 (4 t)
10.1.–17.4. (14 krt), ei 21.2.
56 t, 206 €
Työpajatyyppistä työskentelyä maalauksen eri tekniikoiden parissa. Värioppia, sommittelua, taidehistoriaa ja materiaalioppia maalaustyöskentelyn ohessa. Osa materiaaleista sisältyy kurssin hintaan. Soveltuu erityisesti jo pitkään maalanneille.
Voit ilmoittautua ja tulostaa laskun (eräpäivä heti) tästä!
Piirustuskoulu
110335
Taidemaalari Leonora Fredriksson
ti 17.00–20.00 (4 t)
10.1.–3.4. (12 krt), ei 21.2.
48 t, 178 €
Piirustukseen keskittyvä kurssi, joka sopii kaikille. Jokainen voi oppia piirtämään. Harjoitamme käden ja silmän yhteistyötä piirtämällä havainnosta. Käytämme hiiltä ja lyijykyniä, tutustumme tussiin ja pastelliliituihin. Käytämme eri paperilaatuja. Paperit ja useiden piirtimien käyttö sisältyy kurssin hintaan.
Voit ilmoittautua ja tulostaa laskun (eräpäivä heti) tästä!
Aloita maalaaminen -uusille opiskelijoille
110336
Taidemaalari Kimmo Tolin
ti 17.00–20.00 (4 t)
10.1.–3.4. (12 krt), ei 21.2.
48 t, 178 €
Oletko joskus tuntenut halua kokeilla taidemaalausta? Tai oletko joskus aloittanut, mutta harrastus on jäänyt? Aloita nyt tai aloita uudestaan! Tekniikkaopetusta alkeista aloittaen, akvarelli, akryyli- ja öljyvärimaalausta, henkilökohtaista ohjausta, yhteisiä töiden tarkastelusessioita ja näyttelykierros erikseen sovittavana aikana. Kurssin hintaan kuuluu suuri osa materiaaleista: piirtimet, paperit, vesi- ja peitevärit, akryylivärejä. Maalauspohjat ja -paperit tulee hankkia itse.
Voit ilmoittautua ja tulostaa laskun (eräpäivä heti) tästä!
Akvarellin iltapäivä
110337
Taidemaalari Mika Törönen
ke 11.00–14.00 (4 t)
18.1.–11.4. (12 krt), ei 22.2.
48 t, 178 €
Akvarellimaalauksen yleiskurssi, joka käy erityisesti jo maalausta harrastaneille. Kurssilla syvennämme jo aiemmin opittuja tietoja ja taitoja ja kehitämme jokaisen opiskelijan omaa henkilökohtaista tapaa maalata. Kurssilla tutustumme syvemmin erilaisiin välineisiin ja tekniikoihin. Maalaamme asetelmia, alastonmallia ja maisemaa. Luonnostelumateriaalit ja –paperit kuuluvat kurssin hintaan.
Voit ilmoittautua ja tulostaa laskun (eräpäivä heti) tästä!
Akvarellimaalaus
110338
Taidemaalari Carl Wargh
ke 17.00–20.00 (4 t)
18.1.–11.4. (12 krt), ei 22.2.
48 t, 178 €
Akvarellimaalauksen jatkokurssi. Tarkastelemme sommittelua, värioppia, akvarellimaalauksen teknisiä seikkoja ja materiaalikysymyksiä. Syvennämme osallistujien henkilökohtaista väri-ilmaisua. Ohjelmassa on märkä- ja kuivatekniikkaa ja alusmaalauksia. Maalaamme asetelmia, alastonmallia ja maisemaa. Osa luonnostelumateriaaleista sisältyy kurssin hintaan.
Voit ilmoittautua ja tulostaa laskun (eräpäivä heti) tästä!
Maalauskoulu A
110339
TaM, taidemaalari Merja Salonen
ke 17.00–20.00 (4 t)
18.1.–11.4. (10 krt), ei 8.2., 22.2. ja 21.3.
sekä su 12.2. ja la 24.3. 10.00–16.00 (8 t)
12 krt, 56 t, 206 €
Aloita maalaaminen kursseilla aloittaneille ja muille harrastustaan kehittäville. Painopiste akryyli-, öljyväri- ja pastellimaalauksessa. Tekniikkaopetusta tarvittaessa alkeista aloittaen ja oppilaiden osaamista kartoittaen. Henkilökohtaista ohjausta, yhteisiä töiden tarkastelusessioita ja näyttelykierros erikseen sovittavana aikana. Kurssin hintaan kuuluu osa materiaaleista: piirtimet, paperit, vesi- ja peitevärit, akryylivärejä. Akvarellipaperit, öljyvärimaalauspohjat ja öljyvärit tulee hankkia itse.
Voit ilmoittautua ja tulostaa laskun (eräpäivä heti) tästä!
Kuva, taide ja ilmaisu
110340
Huom! Muutos kurssin sisällössä!
KuM, kuvataiteilija Juha Okko
to 12.00–15.00 (4 t)
12.1.–12.4. (12 krt), ei 23.2. ja 5.4.
48 t, 178 €
Eri maalaustyylejä ja taiteen ilmaisua tutkiva erikoiskurssi. Piirustusta sekä maalausta eri tekniikoin ja nykytaiteen ilmiöiden seuraamista. Keväällä painopiste tyylikokeiluissa, renessanssin ja barokin ideaaleissa sekä 50-luvun modernismissa. Kotitehtäviä ja yhteispalautteita, alustuksia ja henkilökohtaista ohjausta. Näyttelykierros erikseen sovittavana aikana. Osa tarvittavista perustyövälineistä ja papereista kuuluu kurssin hintaan.
Voit ilmoittautua ja tulostaa laskun (eräpäivä heti) tästä!
Maalauskoulu B
110341
TaM, taidemaalari Merja Salonen
to 17.00–20.00 (4 t)
19.1.–29.3. (8 krt), ei 9.2., 23.2. ja 22.3.
sekä la 11.2. ja su 25.3. 10.00–16.00 (8 t)
10 krt, 48 t, 178 €
Aloita maalaaminen kursseilla aloittaneille ja muille harrastustaan kehittäville. Painopiste akryyli-, öljyväri- ja pastellimaalauksessa. Tekniikkaopetusta tarvittaessa alkeista aloittaen ja oppilaiden osaamista kartoittaen. Henkilökohtaista ohjausta, yhteisiä töiden tarkastelusessioita ja näyttelykierros erikseen sovittavana aikana. Kurssin hintaan kuuluu osa materiaaleista: piirtimet, paperit, vesi- ja peitevärit, akryylivärejä. Akvarellipaperit, öljyvärimaalauspohjat ja öljyvärit tulee hankkia itse.
Voit ilmoittautua ja tulostaa laskun (eräpäivä heti) tästä!
Piirustus
110343
Kuvataiteilija AMK Hannu Tampio
su 11.00–16.00 (7 t)
4.3., 18.3., 1.4., 15.4. ja 29.4.
35 t, 130 €
Haluaisitko oppia piirtämään paremmin? Tällä kurssilla käydään läpi kaikki keskeisimmät piirustustekniikat ja -välineet. Kurssi sopii kaikille, lähtötasoista riippumatta. Työskentelyä henkilökohtaisessa ohjauksessa. Paperit ja useiden piirustusvälineiden käyttö sisältyy hintaan. Välineitä voi myös ostaa opettajalta.
Voit ilmoittautua ja tulostaa laskun (eräpäivä heti) tästä!
Elävän mallin sunnuntait
110344
Taidemaalari Kimmo Tolin
10.00–16.00 (8 t)
su 22.1., 5.2. ja 12.2.
24 t, 89 €
Käden ja silmän yhteistyön perusaiheeseen, elävään malliin keskittyvä kurssi, jossa käydään läpi kynä-, hiili- ja liitupiirustustekniikoita. Kehitetään havaintopohjaista työskentelyä sekä nopeassa että tutkivassa piirustuksessa. Opetus painottuu henkilökohtaiseen opastukseen. Kurssi soveltuu hyvin aloittajille ja taidekouluihin pyrkimistä suunnitteleville. Piirtimet ja paperit sisältyvät kurssin hintaan.
Voit ilmoittautua ja tulostaa laskun (eräpäivä heti) tästä!
Akvarellimaalauksen tiiviskurssi
110347
Taidemaalari Mika Törönen
la-su 3.–4.3. 10.00–16.00 (8 t)
16 t, 59 €
Akvarellimaalauksen tiiviskurssi joka sopii sekä aloittelijoille että jo pidempään harrastaneille. Kurssilla perehdymme akvarellimaalauksen teknisiin seikkoihin kuten värien, siveltimen, paperin käyttöön, värioppiin ja sommitteluun. Maalaamme asetelmia ja maisemaa. Luonnostelumateriaalit ja –paperit kuuluvat kurssin hintaan.
Voit ilmoittautua ja tulostaa laskun (eräpäivä heti) tästä!
Ismeistä ideoiksi 2 – Roiskemaalauksesta informalismiin -maalauskurssi
110348
FM, taidemaalari Sirpa Häkli
la 10.00–16.00 (8 t)
su 10.00–15.00 (7 t)
10.–11.3. ja 17.–18.3. (4 krt)
30 t, 111 €
Kurssilla tutustutaan abstraktiin ekspressionismiin hauskojen, kokeellisten ja luovien maalausharjoitusten avulla. Lähtökohtina ovat roiskemaalaus, värikenttämaalaus ja informalismi. Piirustus- ja vesiohenteiset maalaustekniikat, värioppia ja sommittelua. Kurssin tavoite on rohkaista maalauskokeiluihin, tunteiden ilmaisuun ja oman työskentelyn elävöittämiseen. Soveltuu parhaiten jo jonkin verran harrastaneille, mutta aloittelijatkin sopivat mukaan. Piirustustarvikkeet ja luonnostelumateriaaleja sisältyy kurssin hintaan.
Voit ilmoittautua ja tulostaa laskun (eräpäivä heti) tästä!
Maalauksellista grafiikkaa
110349
TaM, taidegraafikko Kirsi Tuominen
to-pe 12.–13.4. 17.00–20.00 (4 t)
la-su 14.–15.4. 10.00–16.00 (8 t)
24 t, 100 €
Tutustu taidegrafiikkaan maalauksellisten ja ilmaisuvoimaisten grafiikan menetelmien intensiivikurssilla. Kurssilla työskennellään maalauksen tapaan carborundum-, ja monotypiatekniikoilla, joita yhdistetään piirrokselliseen kuivaneula- ja kollaasimaiseen collografiatekniikkaan. Kurssin tavoitteena on antaa taidegrafiikan perustuntemusta taiteenlajina, kurssilla läpikäytävien tekniikoiden hallintaa sekä yleistietoutta nykygrafiikasta. Kurssin pääpaino on omassa työskentelyssä. Kurssimateriaalit sisältyvät pääosin kurssin hintaan.
Voit ilmoittautua ja tulostaa laskun (eräpäivä heti) tästä!
Metalligrafiikka
110350
TaM, taidegraafikko Kirsi Tuominen
to-pe 3.–4.5. 17.00–20.00 (4 t)
la-su 5.–6.5. 10.00–16.00 (8 t)
ma 7.5. 17.00–20.00 (4 t)
28 t, 114 €
Tutustu kuivaneulan ja viivasyövytyksen kiehtovaan ilmaisuvoimaan ja tee sävykkäitä teoksia akvatintalla. Kurssilla pääset tutustumaan metalligrafiikan yleisimpiin menetelmiin viivasyövytykseen, kuivaneulaan ja akvatintaan. Kurssilla grafiikan tekeminen käydään läpi vaihe vaiheelta alkaen kuparilaatan pohjustuksesta, syövyttämisestä ja vedostamisesta syväpainoprässillä aina valmiin vedoksen käsittelyyn asti. Kurssi sisältää teoriaa, demonstraatioita työvaiheista, materiaalioppia ja ohjausta omien grafiikantöiden tekemisessä. Kurssimateriaalit sisältyvät pääosin kurssin hintaan.
Voit ilmoittautua ja tulostaa laskun (eräpäivä heti) tästä!
Maalauskoulu Suomenlinnassa
110351
TaM, taidemaalari Merja Salonen
ti-to 22.5.–24.5 17.00–20.00 (4 t)
12 t, 44 €
Kurssi alkaa Suomenlinnassa ti 22.5. klo 17.00 lauttarannassa, Galleria Rantakasarmin edessä.
Ulkoilmamaalauskurssi maalauskouluihin osallistuneille tai muuten jo jonkin verran maalanneille. Työskennellään maisemaa ja sen valoa havainnoiden. Henkilökohtaista ohjausta, lopussa on katselmus. Vapaamuotoiset vesiliukoiset värimaalauksen menetelmät. Työskentely tapahtuu ulkotiloissa, siihen on hyvä varautua lämpimin vaattein. Sateen sattuessa on mahdollista maalata ulkona sateelta suojassa, esim. kasematissa. Maalaustarvikkeille on säilytyspaikka saarella kurssin ajan.
Voit ilmoittautua ja tulostaa laskun (eräpäivä heti) tästä!
Maisemassa – piirustuksen ja maalauksen intensiivikurssi
110352
Taidemaalari Eeva-Maija Priha
pe 25.5. 17.00–20.00 (4 t)
la-su 26.–27.5. 10.00–16.00 (8 t)
20 t, 74 €
Lähde tutkimusretkelle keväiseen kaupunkiluontoon! Tutkitaan maiseman värejä, muotoja ja valoa sekä etsitään omaa persoonallista ilmaisutapaa. Tekniikan voit valita oman mieltymyksesi mukaan, esim. hiili, tussi, akvarelli tai akryyli. Aloitamme luennolla maiseman kuvaamisesta–sen historiasta, nykypäivästä ja eri tekniikoista. Lauantaina ja sunnuntaina työskentelemme ulkona itse maisemassa tai sääolosuhteista riippuen sisätilassa. Retkikohteista sovimme luennon yhteydessä. Kurssi soveltuu sekä aloittelijoille että jo pidempään harrastaneille. Retkikohteet: Seurasaari, Meilahti, Keskuspuisto.
Voit ilmoittautua ja tulostaa laskun (eräpäivä heti) tästä!