
Tanssitaiteilija Kristiina Jokivuori on toiminut Helsingin aikuisopistossa pitkään sekä liikunnan- että tanssinopettajana.
Mikä on koulutuksesi?
Ylioppilas Leppävaaran lukiosta. Olen myös Suomen Tanssitaiteilijain Liiton jäsen. Liittoon pyritään antamalla näytetunnit.
Kuinka kauan olet opettanut Helsingin aikuisopistossa?
Aloitin 10.9.1990. Vastuuopettaja Marja-Leena Solovjew pyysi. Hän oli saanut tietoni jostain ja tarvitsi jazz-tanssin opettajaa. Jazz-tanssin alkeet oli ensimmäinen kurssini.
Muistatko miltä ensimmäisen kurssin pitäminen tuntui?
Oli opettanut muualla jo aiemmin. Aikuisopistossa oli enemmän byrokratiaa kuin yksityisissä tanssikouluissa. Ensimmäinen kurssi tuntui kuitenkin hyvältä. Se kun tapahtui Töölön ala-asteen jumppasalissa eikä tanssistudiossa.
Miten valmistaudut kurssille?
Etsin musiikin, teen tuntisuunnitelman / liikesarjat. Vaihdan liikesarjat kurssilla 3 - 4 viikon välein. Lisäksi teen omat muistilistat siitä, mitä pitää ottaa tunnilla huomioon. Sopivan musiikin etsiminen ja hankkiminen on melko työlästä.
Montako ryhmää/kurssia sinulla nyt on?
Nyt niitä on viisi. Ne ovat venyttelyä ja kevyttä kiinteytystä. Tällä kertaa ei siis tanssia.
Mitkä ovat venyttely- ja kevyt kiinteytys -kurssien hyvät puolet opettajalle?
Opettajan kannalta on mukava, että mukana on eri-ikäisiä osallistujia. Pääsen tekemisiin aikuisten ja ikäihmisten kanssa.
Miten koulutat itseäsi?
Käyn itse tunneilla. Ohjelmassani ovat jooga-strectching, pilates ja funk. Lisäksi minulla on oma kuntosaliohjelma sekä Personal Trainer.
Mitä haluat antaa opiskelijalle?
Hyvän olon. Sen, että tunnit ovat sellaisia, että jokainen tuntee pystyvänsä osallistumaan niihin omalla tasollaan.
Mikä tunneillesi tulevan henkilön on mielestäsi tärkeää/tärkeintä tietää?
Että ei tarvitse valmistautua. Tunnille voi tulla ja luottaa siihen, että tunti on miellyttävä. Opiskelijoiden rajoitukset kuten polvi- ja selkäongelmat otetaan huomioon.
Kenelle haluaisit lähettää terveisiä - ja millaisia?
Opiskelijoille; tulkaa iloisella mielellä tunneille ja antakaa palautetta milloin vaan!